Shorinjiryu Karatedo
Kokusai Shorinjiryu Karatedo edustaa sitä perinteisen Okinawan aseettomista kamppailutaidoista vaikutteita saaneen karaten traditiota jonka tyylin perustaja Yuji Matsuoi oppi Motomu Ikubolta ja jonka Motomu Ikubo puolestaan oppi Isamu Tamotsulta. Isamu Tamotsu harjoitteli Okinawalla karatea, sekä opiskeli lukuisia kamppailulajeja mm. Kiinassa ja Taiwanissa. Tamotsu- sensei tutki tekniikkaa erityisesti todellisen taistelun ja kamppailun kannalta. Lisäksi hän pyrki kehittämään turvallista ottelutapaa tekniikoiden todellisen tehon testaamiseksi
Tyylin tekniikassa on nähtävissä selvästi klassisten Kyan- linjan Okinawalaisten karatetyylien luonteenomaisia piirteitä mm. jalkatyössä, vanhoissa Yakusokukumite-tekniikoissa sekä tyylin katoissa. Lisäksi tyylin olennaisena osana on Okinawalla viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla käytetty tapa käyttää otteluharhjoittelussa apuna ns. Boogu- suojavarusteita. ( ns. Boogu-tsuki kumite). Tyylille on ominaista runsas liikkuminen, vartaloväistämisen korostaminen sekä potkutekniikoiden korostunut osuus (70% potkut - 30% lyönnit). Lyöntejä ja potkuja käytetään myös pyöreiden väistöjen yhteydessä torjuntoina.
Tyyliin kuuluu ns. tavallisten karatetekniikoiden (lyönnit, potkut ja kata eli liikesarjat) lisäksi heitto- ja lukkotekniikkaa, harjoittelua perinteisillä aseilla (kobudo) sekä itsepuolustustekniikat (goshin-jutsu, ko ryu ju-jutsu). Tällainen harjoittelu tuottaa monipuolisesti osaavia karatekoja, joiden tekniikka on toimivaa ja jotka pystyvät ottamaan huomioon myös ulkoiset olosuhteet.